Jaettu ymmärrys ja yhteinen kieli – resepti parempaan huomiseen

Antiikin filosofit eivät tienneet mitään siitä, mikä ihmiskuntaa haastaisi 2000-luvulla. Tuohon aikaan hyvä elämä oli vain pienen osan tavoitettavissa, orjuus arkipäivää, lasten ja naisten yhteiskunnallinen asema varsin heikko. Sen mikä on hyvää, kaunista ja totta, tulee olla myös kestävää. Kestävän kehityksen tavoitteet pyrkivät rakentamaan hyvää maailmaa kaikille. Resurssien viisaan käytön ja kuluttamisen vähentämisen rinnalla elämä voi olla kaunista, kun toisten ihmisten ja ympäristön merkityksen omalle hyvinvoinnille tunnustaa. Tämän myötä kasvamme yksilöinä ja yhteisönä kohti maailmaa, joka on yhtä aikaa tuleville sukupolville kestävä ja hyvä meille, jotka nyt elämme tällä ainutlaatuisella pallolla.

Viime kesäkuussa keskustelin kehityspsykologi Robert Keganin ajatuksista väitöskirjaohjaajieni kanssa ja innostuimme pohtimaan samalla hyvinvoinnin elementtejä. Leikimme ajatuksella siitä, mitä hyvinvoinnin metateoria voisi pitää sisällään. Tästä ja monista muista viime vuosina käydyistä keskusteluista useiden eri tieteenalojen edustajien ja ystävien kanssa, syntyi tämä artikkeli, jossa käsittelen hyvinvoinnin osa-alueiden taustatekijöitä.

Yhteistyössä muotoilija Marika Pekkalan kanssa olen luonut mallin hyvinvoinnin metateoriasta, jossa kuvaan hyvinvoinnin edellytyksiä yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Mallin teoreettisena taustana on systeemiteoria ja sen innoittajana on toiminut erityisesti Urie Bronfenbrennerin ekologinen systeemiteoria (1979), joka käsittelee ihmisen kehittymistä yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen jäsenyyteen. Systeemiteoria on poikkitieteellinen pyrkimys jäsentää ja hahmottaa erilaisten järjestelmien ja ilmiöiden syy–seuraus-suhteita ja vuorovaikutuksia. Suomessa Bronfenbrennerin teoria on ollut suosittu erityisesti psykologiassa ja kasvatustieteessä. (Härkönen 2008.) Mallini on kuitenkin merkittävästi pelkistetympi kuin Bronfenbrennerin teorian pohjalta tehdyt mallinnukset ja keskittyy kuvaamaan ajassamme esillä olevia suuria kysymyksiä, ilmiöiden kytkeytymistä kollektiiviseen hyvinvointiin sekä yksilön koetun hyvinvoinnin rakentumista.

KEHITTYVÄ HOMO SAPIENS

Niin kutsutut pirulliset ja kaikille yhteiset suuret kysymykset vaativat meitä kehittymään niin yksilöinä ja yhteiskuntana ratkaisujen saavuttamiseksi.

Kehityspsykologi ja Harvardin yliopiston emeritusprofessori Robert Kegan on tutkinut ihmisen kehitystä, kasvua ja itsensä kehittämistä. Keganin mukaan ihmisenä kasvu näyttäytyy kiinnostuksen suuntautumisena kohti toisia. Oman navan ymparillä pyöriminen vaihtuu asteittain kasvun myötä yhä enemmän toisten ihmisten huomioimiseen ja ihmissuhteisiin (Kegan 1983). Kegan on jakaa ihmisen kehitysvaiheet viiteen eri tasoon. Kehitystasolta toiselle siirtyminen ei kiinnity tiedon määrän kasvuun vaan siihen, miten ihmisen suhtautuminen asioihin muuttuu, laajentuu ja tulee joustavammaksi. Kaksi ensimmäistä tasoa ajoittuvat Keganin mukaan lapsuuteen ja niille on leimallista itsekeskeisyys. Kolmas taso on ensimmäinen henkisesti aikuisen henkilön taso, jossa itsekeskeisyyden tilalle alkaa tulla yhteisöllisyyden ja vastavuoroisuuden elementtejä.

Keganin mukaan kaikki iältään aikuiset eivät saavuta kolmatta kehitystasoa. Keganin teorian mukaan nyky-yhteiskunnassa selviytyminen edellyttää neljännen tason saavuttamista, jolloin subjekti muuttuu objektiksi, ihminen kykenee itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon. Ulkoapäin tulevat asiat, kuten roolit, uskomukset ja omaksuttu tieto eivät määrittele ihmistä vaan ihminen määrittelee suhteensa näihin. Taso, jolla olemme, heijastuu kaikkiin elämämme osa-alueisiin. Kollektiivisesti vallitseva taso ilmenee Keganin mukaan myös yhteiskunnallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa. (Kegan 1995.)

Yksilön pyrkimys kehittyä, kurottautua kohti kasvua, liikkua itsestä ulospäin, kohti toisia, on edellä kuvatun pohjalta mitä suurimmassa määrin sekä yksilön oman hyvinvoinnin, että yhteiskunnallisen hyvän kehityksen näkökulmasta välttämätöntä. Teknologia, tiede ja tutkimus kehittyvät jatkuvasti, näihin nähden ihmisen tulisi jalostua mielummin ripeämmin kuin jälkijunassa.

TURVA KAIKEN HYVÄN POHJANA

Tämän artikkelin yhteydessä esitellyssä hyvinvoinnin mallissa turva on keskeinen lähtökohta yksilön hyvinvoinvoinnille ja se voidaan nimetä myös kukoistavan yhteiskunnan perustaksi.

Vuonna 2005 julkaistussa Maailman terveysjärjestön eli WHOn väkivaltaa käsittelevän raportin alkusanoissa Nelson Mandela kirjoittaa ”Väkivalta kukoistaa siellä, mistä puuttuu demokratia, ihmisoikeuksien kunnioitus ja hyvä hallinto.” Raportti oli ensimmäinen lajissaan ja syntyi yli 160 asiantuntijan yhteistyönä. Kunkin luvun on tarkistanut eri puolilta maailmaa kotoisin olevat tutkijat. Raportissa tarkastellaan väkivallan lajeja, jotka esiintyvät joka puolella maailmaa, ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja jotka muodostavat valtaosan väkivallan terveydenhuollolle muodostamasta rasituksesta. Väkivallan taloudellisia kustannukset ovat vuosittain miljardeja dollareita, jonka päälle tulee kansantaloudelliset kustannukset, kuten menetetyt työpäivät ja julkisen hallinnon kustannukset sekä kiistaton inhimillinen kärsimys. Kyseessä on valtava maailmanlaajuinen terveysongelma – kuten raportti asian ilmaiseen. (Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi & Lozano (toim.) 2005.)

Väkivallasta puhuminen herättää usein vaikeita tunteita ja välttelyä, jopa ammattilaisissa. Niinpä turvallisuudesta puhuminen on monesti epäsuorana tapana helpompi reitti asian käsittelyyn. Viime aikoina onkin keskusteltu ahkerasti muun muassa työpaikkojen psykologista turvallisuudesta ja sen merkityksestä työssä viihtymiseen, luovuuteen ja hyviin tuloksiin (esim. Työterveyslaitos 2020). Sisäisesti (itsessään) ja ulkoisesti (ympäristössään) turvassa oleva yksilö kykenee tarkoituksenmukaiseen toimintaan, luovaan ajatteluun, hyvään vuorovaikutukseen ja leikillisyyteen, hän kykenee oppimaan uutta ja pystyy säätelemään tunteitaan. Hän kestää painetta ja sopeutuu muutoksiin ja sietää kohtuullisessa määrin myös epävarmuutta. Hän kykenee tunnistamaan ympärillään olevien tunteita ja toimimaan vastuullisesti suhteessa kanssaihmisiinsä ja ympäristöönsä. Turvassa olevat yksilöt rakentavat kestävää ja tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Adverse Childhood Experiences (1998) tutkimus (n 17 400) on osoittanut tyhjentävästi lapsuusajan haitallisten kokemusten yhteyden aikuisiän fyysiseen ja psyykkiseen sairastavuuteen, huono-osaisuuteen, heikompaan koulumenestykseen sekä ennenaikaisiin kuolemiin (Felitti, Anda, Nordenberg, Williamson, Spitz, Edwards, Koss, Marks 1998). Tuoreen suomalaisen väitöskirjatutkimuksen mukaan lapsuuden traumakokemukset ovat merkittävästi yhteydessä aikuisiän alkoholiongelmiin ja mielenterveyden pulmiin (Salokangas 2020). ”Emotionaalinen kaltoinkohtelu ja laiminlyönti sekä fyysinen kaltoinkohtelu yhdistyivät vahvimmin ajankohtaisiin mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöihin. Näistä fyysinen kaltoinkohtelu ja emotionaalinen laiminlyönti yhdistyivät voimakkaimmin aikuisiän psykiatrisiin häiriöihin ja saattoivat siten välittää traumakokemusten muiden osatekijöiden pääasialliset vaikutukset mielenterveyden häiriöihin.” toteaa Raimo Salokangas väitöstutkimuksensa pohjalta.

Tutkittuja ja vaikuttaviksi havaittuja menetelmiä yleisimpien mielenterveysongelmien, kuten masennuksen ja ahdistuksen hoitoon implementoidaan tälläkin hetkellä julkisiin palveluihin. Monia auttamisen tapoja tarvitaan ja on tärkeää, että käyttöön otetaan näyttöön perustuvia menetelmiä. Kestävien hoitotulosten saavuttamiseksi on kuitenkin välttämätöntä tavoittaa oireilun juurisyyt. Jos oireilu johtuu lähisuhteissa koetusta väkivallasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kiusaamisesta tai esimerkiksi ulkoapäin tulevasta uhkakokemuksesta, kuten ilmastonmuutoksesta tai korona-pandemiasta, on henkilön kanssa käsiteltävä näitä kysymyksiä. Jos kiusaaminen tai väkivalta jatkuu henkilön elämässä, on melko epätodennäköistä, että hänen masennus- ja/tai ahdistuoireensa häviävät. Oirekeskeinen hoito on Suomessa kuitenkin valitettavan yleistä vaikka tutkittua näyttöä juurisyiden yhteydestä oireiluun on olemassa runsaasti.

PAHOINVOINNIN ENNALTAEHKÄISY JA HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN

Hyvinvoinnin vastakohta on pahoinvointi – puute, osattomuus, kärsimys, kipu, syrjään jääminen, irrallisuus, vaihtoehdottomuuden ja merkityksettömyyden kokemus. Se mikä uhkaa yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointia, kumpuaa pahoinvoinnista. Kestävää hyvinvointia luodaksemme, meillä täytyy olla jaettu ymmärrys siitä, mitä pahoinvointi on, miten sitä kitketään, hoidetaan ja ennaltaehkäistään.

Suuri sosiologimme Erik Allardt tarkasteli hyvinvointia nelikenttäanalyysillä. Nelikentästä tuli varsin suosittu tapa jäsentää ja hahmottaa erilaisia ilmiöitä ja niiden ääripäitä. Nykyajassa olevien suurten ja monimutkaisten kysymysten tarkasteluun, kuten ilmastonmuutos, ihmisten välinen eriarvoisuus ja väkivalta, nelikenttämalli ei ehkä kuitenkaan tarjoa riittävän syvää analyysiä.

Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön emeritusprofessori Pauli Niemelä kirjoittaa artikkelissaan (2014) seuraavasti: ”Ihmisen ontologista rakennetta tarkemmin tutkittaessa huomiota kiinnittää psyyken keskeisyys. Ei ole sattuma, että psykologia on oppiaineena milloin missäkin tiedekunnassa: humanistisessa, lääketieteellisessä, käyttäytymistieteellisessä ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Psykologinen problematiikka on niin moninaista. Samalla on huomattava, että koko ihmisjärjestelmän ydin ulottuu fyysisen ylimmältä tasolta psyykkisen keskimmäiselle tasolle ja sieltä sosiaalisen alimmalle tasolle. Voisipa sanoa, että ytimen ydin on ihminen tietoisena ja järjellisenä olentona! Siitähän filosofiassa on puhuttu iät ajat.” (Niemelä 2014).

Uudistuvassa palvelujärjestelmässä tarvitaan moniammatillista yhteistyötä ja toimijoita, jotka rakentavat jaettu kieltä ja ymmärrystä kestävän tuen luomiseksi. Esimerkiksis sosiaalityö pyrkii akuutin käsillä olevan ongelman rinnalla katkaisemaan myös ylisukupolvisia huono-osaisuuden ja pahoinvoinnin kierteitä. Pauli Niemelän mukaan sosiaalityöstä voidaan puhua myös hyvinvointityönä, korjaavan työn ja pahoinvoinnin vähentämisen sijaan tai rinnalla (Niemelä 2009, 209–212). Myös sosiaalityön maailmanjärjestö IFSW on linjannut sosiaalityön keskeisesti hyvinvointityöksi. Niemelän mukaan sosiaalityön teoreettinen ymmärrys lisääntyy erityisesti sellaisen tiedon pohjalta, joka tarkastelee ihmistä toimivana olentona. Silloinkin, kun ihminen toimii epärationaalisesti tai itseään vahingoittaen, voidaan toiminnan taustalta tavoittaa pyrkimys vähentää pahoinvointia, jos asiakkaan tarinaa ollaan valmiita kuulemaan ja ymmärtämään toiminnan taustalla olevia motiiveja ja juurisyitä.

Niemelän mukaan ihmisen hyvinvointia voidaan tarkastella useilta eri tasoilta käsin:
• hyvinvointi olemisen tasolla (olemassa olemisen tarve, yhdessä olemisen tarve, itsenäisenä olemisen tarve)
• tekemisen ja työn tasolla osallisuutena (fyysinen osallisuus, sosiaalinen osallisuus, henkinen osallisuus)
• omistamisen ja resurssien tasolla (aineellinen/taloudellinen, sosiaalinen/poliittinen, henkinen/sivistyksellinen resurssi) (Niemelä 2009, 218.)

Sosiaalityön tehtävä on siis pahoinvoinnin kysymysten rinnalla edistää asiakkaiden hyvinvoinnin tilaa ja sen edellytyksiä, poistaa hyvinvoinnin esteitä sekä kehittää toimenpiteitä ja menetelmiä asiakkaiden hyvinvoinnin vajeiden korjaamiseksi eli hyvinvoinnin tilan parantamiseksi. Sosiaalityötä voidaan kohdistaa inhimillisen toiminnan ja hyvinvoinnin tasoille, sen mukaan missä tukea milloinkin tarvitaan. (Niemelä 2009, 224–227.)

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon välisen yhteistyön tulisi tiivistyä. Mitä toimiva ja hyvä yhteistyö edellyttää? Perustehtävien tuntemisen lisäksi tarvitaan yhteistä kieltä ja ymmärrystä. Paradigma on jaettu ja hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa tai suuntaus. Tyypillisesti sillä viitataan tieteellistä toimintaa ohjaaviin ajatuskulkuihin tai muihin tietoteoreettisiin näkökulmiin. Mikä olisi uudistuvan soten jaettu ja yhteinen paradigma hyvinvoinnin edistämisessä ja pahoinvoinnin ennnaltaehkäisemisessä?

Apulaisprofessori Arto O. Salonen esittää artikkelissaan ”Ekososiaalinen hyvinvointiparadigma – Yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan uusi suunta täyttyvällä maapallolla” sosiaalityölle muutoksen toteuttajan ja edistäjän roolia. Salosen mukaan ekologinen kriisi, väestönkasvu ja kulutusyhteiskunnan kestämättömyys tarvitsee haastajakseen uuden paradigman, jonka hän nimeää ekososiaaliseksi hyvinvointiparadigmaksi (Salonen 2014).

SYSTEEMINEN TOIMINTAMALLI AUTTAMISEN UUDISTAJANA

Minkälaisen uuden paradigman lastensuojelun systeeminen toimintamalli taustateorioineen tarjoaa sosiaalityöhön ja laajemmin kunnallisiin lapsiperhepalveluihin? Systeeminen toimintamalli mahdollistaa ongelmien juurisyihin paneutuminen ja tulosten saavuttamisen.

Systeeminen lastensuojelun toimintamallia on pilotoitu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimana useissa eri kunnissa viime vuosien aikana. Systeemisen toimintamallin ytimessä on ihmissuhteiden vahvistaminen moniammatillisessa yhteistyössä. Toimintamalli haastaa sosiaalityön kokonaisvaltaisella ja terapeuttisella työotteella, joka tarkastelee lastensuojelun asiakasperheitä monitoimijaisen tiimin yhteistyössä, tarjotakseen asiakasperheelle parhaan mahdollisen tuen.

Systeemisen lastensuojelun juuret ovat Itä-Lontossa niin kutsutussa Hackney-mallissa (Reclaiming Social Work, RSW). Mallin pilotointia Suomessa tutkineet Elisa Aaltio ja Nanne Isokuortti tuovat artikkeleissaan (2019 & 2020) esiin, kuinka sosiaalityön käytäntöjä on pyritty viime vuosina kehittämään useissa eri maissa. Monien mallien suosiosta ja näyttöön perustuvasta vaikutuksesta huolimatta niiden käytäntöön implementoinnissa on ilmennyt merkittäviä haasteita. Suomessa yksi haaste mallin käyttöönotossa on suurten asiakasmäärien ja perheterapeuttien saatavuuden lisäksi ollut jaetun paradigman ja uusien toimintatapojen riittämätön vakiintuminen käytäntöön. Systeeminen muutos vaatii aina johdon sitoutumista uudistukseen. Mallin juurtuminen arjen työhön edellyttää uuden toimintatavan ja jaetun paradigman omaksumisen rinnalla sosiaalityöntekijöiden henkilökohtaisen käyttöteorian muovautumista kohti terapeuttisempaa ja kokonaisvaltaisempaa eli holistisempaa työotetta. Tämä kysyy muutosta myös johtamisen tavoissa.

Hiljattain noussut lastensuojelun jälkihuollon asiakkuuden ikäraja tulee kasvattamaan asiakasmääriä edelleen tulevina vuosina. Jälkihuollossa tarvitaan riittävien resurssien lisäksi välineitä nuorten aikuisten tukemiseen kohti itsenäisyyttä ja tasapainoista aikuisuutta. Tänä syksynä julkaistu Visa Koiso-Kanttilan radiodokumenttisarja ”Huostassa”, kertoo karuja tarinoita sijoitettujen nuorten kovista kokemuksista. Toistuvasta kaltoinkohtelusta toipuminen vaatii monia työkaluja ja riittävän turvallisia rinnalla kulkijoita, joiden tuella haavoittavista kokemuksista on mahdollista toipua. Systeeminen toimintamalli korostaa perhesysteemissä olevien ihmissuhteiden vahvistamista ja tukemista. Työote voi jälkihuollon piirissä olevien nuorten aikuisten kohdalla vaatia sovelluksia, koska kyseessä on itsenäistyvä nuori, jolla on mahdollisesti heikot ja katkenneet suhteet biologisiin ja mahdollisesti myös sijaisperheen jäseniin. Tällöin itsenäistyvää nuorta on tärkeää tukea turvallisten, korjaavia kokemuksia tuottavien ja kannattelevien uusien ihmissuhteiden luomisessa.

Psykiatri Boris Cyrulnik on kehittänyt resilienssiteoriaa vuosikymmeniä ja kuvaa resilienssiä aivojen, mielen ja sielun joustavuudeksi. Hän korostaa sitä, ettei kyse ole persoonallisuuden piirre vaan prosessi. ”Trauma tekee ihmisestä erittäin herkän, mutta se ei ole sairaus”, hän toteaa (Cyrulnik 2009). Toipumisorientaatiossa toivon ylläpitäminen, unelmien vaaliminen ja mahdollisuuksien näkeminen on keskeistä elämän suunnan ja ehjemmän narratiivin muotoutumisessa.

Suomessa on edelleen liian sektoroitunut tapa toimia minkä vuoksi sote-uudistus on välttämätön. Vaikka asiakkaamme sekä pahoinvointia ylläpitävät ja tuottavat ilmiöt ovat kaikille toimijoille yhteisiä, törmätään arjessa liian usein asiakkaiden pompotteluun ja ongelmien kasaantumiseen toimijoiden jaetun ymmärryksen ja kielen puuttuessa (Auvinen & Sarvela (toim.) 2020). Ei ole lapsia, jotka ovat vain lastensuojelun asiakkaita. Lapset ovat myös päivähoidon asiakkaita ja koulun oppilaita. Ei ole vain nuorisopsykiatrian asiakkaita. Nuoret ovat myös harrastajia erilaisissa ryhmissä, ammattikoulujen ja lukioiden opiskelijoita ja mahdollisesti monien muiden palveluiden käyttäjiä. Lapset ja nuoret ovat myös tulevia äänestäjiä ja päättäjiä. Ei ole olemassa perheitä ilman yksilöitä, jotka voivat joko hyvin tai huonosti. Välttävästi voivien vointia voidaan tukea oikea-aikaisella ja tarkoituksenmukaisella tuella kohti parempaa. Ilman tukea jäävien vointi tuskin kohenee.

Minkälaisia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä peruspalveluissa (neuvola, varhaiskasvatus, koulu ja harrastustoiminta) tulisi toteutua, jotta raskailta ja kalliilta korjaavilta toimilta vältyttäisiin? Hyvinvoinnin tukeminen alkaa jo odotusaikana, kuten erinomainen Turun yliopiston FinnBrain-tutkimus ansiokkaasti tuo esiin. Odottaja stressi on yhteydessä lapsen myöhempään terveyteen, minkä vuoksi odottajien ja perheiden tukeminen on ensisijaisen tärkeää. Vanhempien välisen vuorovaikutuksen laatu, väkivalta, tuen puute, taloudellinen ahdinko ja vanhempien omat haitalliset lapsuusajankokemukset ovat potentiaalisia toksisen stressin tuottajia. Näiden esiin nostaminen ja puheeksiotto neuvolassa ja varhaiskasvatuksessa mahdollistavat oikea-aikaisia toimia, joilla voidaan ennaltaehkäistä lyhyt- ja pitkäaikaista pahoinvointia merkittävästi.

LOPUKSI

Me olemme kaikki, niin ammattilaiset kuin asiakkaat, väistämättä osa jaettua todellisuutta, jossa keskinäiset suhteemme muodostavat meitä kannattelevan tai meidät läpipäästävän turvaverkon. Me olemme yhteiskunta. Hyvinvointia tuetaan, tuotetaan ja ylläpidetään yhteisillä toimilla ja päätöksillä. Jokaisella toimijalla on palvelujärjestelmässä oma perustehtävä, joka tukee yhteistä päämäärää: sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää tulevaisuutta. Myös jokainen kansalainen on tärkeä osa oman lähiyhteisönsä kokonaisuutta ja osa demokratiaa, esimerkiksi kansalaisvaikuttamisen kautta.

Kun uudistamme järjestelmiä, on taustalla pitkä suunnittelutyö, asiantuntijoiden ja kansalaisten kuuleminen. Eräänlainen visiointi. Jokainen uudistus on ensin unelma, suunnitelma paperilla ja numeroita budjeissa. Kun unelmoimme paremmasta, kestävämmästä ja kauniimmasta huomisesta, joka on hyvä ja totuudellinen, on tärkeää kurkottaa kohti jotakin itseä suurempaa kokonaisuutta. Tieteenalat ylittävät näköalat synnyttävät jotakin uutta, meitä laajempaa ja rikkaampaa muutosvoimaa. Kaikille hyvä huominen tehdään Y H D E S S Ä. Tehdään siis totta siitä, mikä on hyvää, kaunista ja kestävää!
#hyvinvoinninmetateoria #Agenda2030 #kehityksentasot #ihmisenäkasvu #yhteiskuntakehitys #kukoistavatyhteisöt #hyvinvointi #pahoinvointi #kestävätratkaisut #soteuudistus #systeeminentoimintamalli #poikkitieteellisyys

LÄHTEET

Aaltio, Elina & Isokuortti, Nanne (2020) Fidelity and influencing factors in the Systemic Practice Model of children’s social care in Finland. Children and Youth Services Review Volume 119, December 2020.

Aaltio, Elina & Isokuortti, Nanne (2019) Systeemisen lastensuojelun toimintamallin pilotointi: Valtakunnallinen arviointi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-289-5

Auvinen, Elisa & Sarvela, Kati (2020) Yhteinen kieli — Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen. Basam Books.

Bronfenbrenner, Urie (1979) The Ecology of Human Development: Experiments by Nature and Design. Harvard University Press.

Cyrulnik, Boris (2009) Resilience. How your inner strength can set you free from the past. Penguin Books Ltd.

Felitti, Anda, Nordenberg, Williamson, Spitz, Edwards, Koss & Marks (1998) Relationship of Childhood Abuse and Household Dysfunction to Many of the Leading Causes of Death in Adults: The Adverse Childhood Experiences (ACE) American Journal of Preventive Medicine in 1998, Volume 14, 245–258.

Härkönen, Ulla (2008) Teorian ja tutkimuskohteen vuorovaikutus – Bronfenbrennerin ekologinen systeemiteoria ihmisen kehittymisestä. Teoksessa Oppimista, opetusta, monitieteisyyttä. Kirjoituksia Kuninkaankartanonmäeltä. Niikko, Anneli & Pellikka, Ismo & Savolainen, Erkki (toim.) (2008). Joensuun yliopisto, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos.

Kegan, Robert (1983) The Evolving Self. Problem and process in human development. Harvard University Press.

Kegan, Robert (1995) In Over Our Heads. The mental demands of modern life. Harvard University Press.

Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi & Lozano, Rafael (toim.) (2005) Väkivalta ja terveys maailmassa – WHO:n raportti https://www.who.int/violence_injury_prevention/violence/world_report/full_fi.pdf

Niemelä Pauli (2009) Ihmisen toiminnallisuus ja hyvinvointi sosiaalityön teoreettisen ymmärryksen perustana. Kirjassa: Mäntysaari M, Pohjola A, Pösö T, toim. Sosiaalityö ja teoria, s. 209-236. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Niemelä, Pauli (2014) Systemaattinen metodi ilmiöiden tarkastelussa – esimerkkinä systemaattinen ihmiskäsitys. Janus vol. 22 (4) 2014, 361–371.

Salokangas, Raimo (2020) Childhood adverseties and mental ill health: Studies on associations between reported childhood adverse and trauma experiences and adult perceived attitudes of others, mental disorders and suicidality. University of Turku.

Salonen, Arto O. & Bardy Marjatta (2015) Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus 2015/1.

Salonen, Arto O. (2014) Ekososiaalinen hyvinvointiparadigma – Yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan uusi suunta täyttyvällä maapallolla. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2014, vol. 15.

Työterveyslaitos (2020) Pelotta töissä – psykologinen turvallisuus työyhteisössä. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/opas/pelotta-toissa-psykologinen-turvallisuus-tyoyhteisossa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *